Maassamme on nelisensataa apurahoja jakavaa säätiötä. Jalmari ja Rauha Ahokkaan Säätiö sijoittuu kymmenen eniten apurahoja jakavan tieteellisen säätiön joukkoon. Lääketieteen erikoisaloja tukevista säätiöistä Ahokkaan säätiö on kuitenkin jo kärkikaartissa jakaessaan puolentoista miljoonaa markkaa joka toinen vuosi. Jalmari ja Rauha Ahokkaalla oli painavat ja traagisetkin perusteet, miksi he valitsivat endokrinologian, psykiatrian ja keuhkosairauksien aloilla tehtävät tutkimukset tukemisen kohteeksi.

Kuka oli Jalmari Ahokas ?

Jalmari Ahokas syntyi huhtikuun 17. päivänä 1898 Uukuniemellä Papinniemen Kannaksen tilalla.

Uukuniemi on hyvin erikoinen pitäjä, varhaisen asutuksen ja vanhan karjalaiskulttuurin sävyttämä. Jo Pähkinäsaaren rauhasta lähtien on raja erotellut sen kyliä milloin tämän, milloin toisen valtakunnan puolelle, ja nytkin raja halkaisee pitäjän kahtia. Paikkakuntaa asuivat vielä 1600-luvun alkupuolella ortodoksiset karjalaiset, mutta pelätessään pakottamista luterilaiseen uskontoon pakenivat Aunuksen ja Tverin Karjalaan.

Luonnonkaunis seutu, laajat runsaskalaiset vedet ja metsien riista houkuttivat uusia asukkaita läntisestä Suomesta. Viipurin tietä tulivat myös Ahokkaat seudulle ja asettuivat asumaan lähelle silloista kirkkoa. Kannaksen tilalla tultiin hyvin toimeen. Perheessä oli kaksi poikaa, Iivari ja Jalmari, sekä tytär Aleksandra. Perheen isä kuoli kuitenkin varhain, vuonna 1904, Jalmarin ollessa 6-vuotias. Perheen äiti hoiti nyt tilaa kolmen pienen lapsen yksin-huoltajana, kunnes perhettä kohtasi yhtäkkinen romahdus, sekä taloudellinen että sosiaalinen. Perheen isä oli hyväntahtoisena ollut takaamassa ystäviensä lainoja ja yhtäkkiä nämä takaukset veivät perheeltä talon ja tilan maat. He joutuivat muuttamaan pieneen mökkiin vuonna 1912.

Jalmari ei ollut koskaan tuntenut kiinnostusta maanviljelykseen, eikä enää ollut maatakaan, jota viljellä. Siksi hän meni kotikylänsä sekatavarakauppaan kauppa-apulaiseksi. Tämä ei häntä kuitenkaan kauan tyydyttänyt ja siksi hän lähti Viipuriin ja toimi siellä rautateillä jarrumiehenä.

Vuoden 1918 sodan päätyttyä Jalmari Ahokas palasi Viipuriin, missä hänen onnistui päästä kauppa-apulaiseksi Viipurin Maanviljelyskauppaan. Vaikka työpäivät olivat pitkiä ja raskaita, sinnikkäästi hän kävi samanaikaisesti kauppakoulun iltakurssina. Uutteruus palkittiin. Ensin hän siirtyi vuonna 1921 Tukkuliike Otsakorven palvelukseen ja sieltä Vaasaan Etelä-Pohjanmaan Vienti- ja tuontikeskus ry:n palvelukseen. Tästäkään tehtävästä ei tullut pitkäaikaista. Kun Tukkuliike Otsakorven perikunta oli päättänyt perustaa säätiön, Jalmari kutsuttiin säätiön tehtäviin.

Alkava 1930-luvun lama oli osaltaan syynä siihen, että Ahokas jäi jo toistamiseen puille paljaille ja Jalmari ja Rauha Ahokas palasivat Uukuniemeen. Mutta ideat eivät loppuneet. Ahokas kehitti muun muassa Nix-Nax suksisiteet, joista ei kuitenkaan tullut menestystuotetta. Monitaitoisena hän suunnitteli oman huvilansa ja lisärakennuksen Uukuniemen kirkonkylän kansakouluun syksyllä 1936.

Vaasassa ollessaan Jalmari Ahokas solmi avioliiton kauppiaan tyttären Rauha Koskisen kanssa kesäkuussa 1924. Rauha seurasi aktiivisesti miehensä liiketoimia ja oli tämän mukana usein liikematkoilla, myöhemmin ulkomaita myöten. Perheeseen syntyi kaksi poikaa, jotka kuitenkin menehtyivät pian syntymänsä jälkeen ilmeisesti Rhesus-komplikaatioihin. Vuonna 1929 syntynyt tytär Seija menestyi hyvin tyttökoulussa ja oli luokkansa parhaita. Seija oli seurallinen, harrasti pianonsoittoa ja filosofiaa ja haaveili teatterikoulusta.

Muutamaa vuotta myöhemmin Rauhan isä, kauppias Vilho Salli, kuoli vuonna 1929. Salli oli jo vuonna 1922 todistajain läsnäollessa määrännyt suullisesti omaisuutensa ainoalle tyttärelleen Rauhalle. Vaikka tämä katsottiinkin päteväksi, Ahokaat sopivat Sallin muiden sukulaisten kanssa, että jäämistöstä tuli Rauhalle 70% ja muille 30%. Jäämistön suuruutta ei näy mistään asiakirjasta, mutta silloisiin oloihin nähden se lienee ollut huomattava. Ilmeisesti tämän testamentin takia Viipurin kaupungin raastuvanoikeudessa vahvistettiin uusi avioehtosopimus syyskuussa 1933, mikä kuitenkin purettiin toukokuussa 1963.

Liiketoimien menestymisen myötä Ahokkaat rakennuttivat itselleen talon Munkkiniemeen, Rantapolun varteen. Jalmari Ahokas oli innokas autoilija, ja auto oli aina uusinta Amerikan mallia.

Jalmari Ahokas oli sinnikäs, kekseliäs ja kätevä käsistään ja oli jo varhain rakennellut kaikenlaista, viuluja ja veneitäkin. Hän pyrki sellaisen tuotteen kehittämiseen, joka samalla loisi edellytykset sitä täydentävälle tuotteelle. Erilaisia tuotteita miettiessä myös tupakkaa kului, ja ilmeisesti näin syntyi ajatus savukkeenkäärijälaitteesta. Tuohon aikaan yksi ja toinen viljeli kotipuutarhassaan tupakkaa, koska ulkomaiset savukkeet olivat kalliita. Kotitupakan lehdet kuivatettiin, hienonnettiin ja tätä niin sanottua kessua käärittiin tavalla tai toisella sätkiksi. Saksalaisia savukkeeenkäärimislaitteita oli markkinoilla, mutta ne toimivat huonosti eivätkä sätkät pysyneet koossa.

Jalmarin kehittämässä laitteessa oli kahden samansuuntaisen kelan lisäksi kolmas kela, savukepaperirulla. Sahalaitainen leikkuri katkaisi paperin, kun kessu oli kääriytynyt paperiin ja sahalaitaisuus piti sätkän koossa. Ahokas anoi tähän laitteeseen patenttia syyskuussa 1938 ja sai sen lopulta syyskuussa 1942. Jo patentinhakuprosessin aikana Ahokkaan verstas Pitäjänmäellä tuotti täyttä vauhtia näitä "Etu-sätkäkoneita". Laitteen valmistamista varten tarvittavan koneistuksen ja työstöprosessin Ahokas oli suunnitellut itse. Verstaassa oli nelisenkymmentä työntekijää. Isot savukepaperikiekot tulivat Tervakosken tehtaalta.

Jalmari Ahokas kehitteli kaiken aikaa tähän liikeideaansa liittyvää ja sitä parantavaa välineistöä. Seuraavaksi hän vuonna 1943 anoi patenttia uuteen keksintöönsä, jota hän kutsui "itsetoimivalla katkaisulaitteella varustetuksi koneeksi nauhan, esim savukepaperinauhan, käärimiseksi varastorullilta pieniin rulliin." Tämä kone oli välttämätön sätkänlevyisten paperirullien valmistamisen nopeuttamiseksi. Pikkurullia pakattiin 8-12 rullan rasioihin, joita oli mahdollista ostaa sätkäkoneen yhteydessä tai erikseen.

Tämä rullauskone sopi periaatteessa muidenkin määrämittaisten ja -levyisten nauhojan rullaukseen. Sen erikoisuus oli mittavalssi, joka katkaisi nauhan haluttuun pituuteen pysäyttämättä varastorullaa. Patentti myönnettiin syyskuussa 1946. Kolmas patentti Ahokkaalle myönnettiin samana vuonna "savukepaperinauhan tai muun sellaisen puolauskoneissa käytettävää karalaitetta" varten; se täydensi edellistä konetta.

Sotien aikana sätkäkonetta myytiin hyvin. Se kuului lähes jokaisen sotilaan varusteisiin. Vielä tarpeellisempi se oli välittömästi sodan jälkeen. Armeijan jokaviikkoisia tupakka-annoksia ei enää ollut, vaan tupakka oli hankittava omin voimin. Tupakkaa viljeltiin entistä enemmän puutarhojen laidoilla ja sätkäkoneella käärittiin sätkiä. Eikä silloin vielä tiedetty tupakan aiheuttavan syöpää. Savukkeenkäärijälaitetta markkinoitiin myös ulkomaille. Jalmari ja Rauha Ahokas kävivät muun muassa Pariisissa markkinoimassa tuotettaan. Silloisen suurlähettiliäs Helon kerrotaan todenneen, ettei hän aiemmin ollut niin kohteliasta miestä Suomesta tavannutkaan.

Ahokkaan perheen suurena suruna olivat Seija-tyttären sairaudet. Seija oli useita kertoja vuodesta 1945 lähtien ollut hoidettavana silloisessa Kammion sairaskodissa harhojensa vuoksi, parin kuukauden tai jopa puolen vuoden jaksoissa. Seijalla oli myös vaikeita aineenvaihdunnallisia häriöitä, joita tutkittiin ja hoidettiin Karoliinisessa sairaalassa Tukholmassa vuonna 1946. Vuodesta 1950 Kellokosken sairaalasta, tuli tyttärelle lähes toinen koti. Uusien psyyken lääkkeiden ansiosta Seijakin saattoi sittemmin olla pitkiä aikoja kotonaan. Jalmari Ahokkaalta todettiin taas yllättäen tuberkuloosi, jota hoidettiin 1952 Kiljavan parantolassa ja pari vuotta myöhemmin Nummelan parantolassa. Ehkäpä ajatus säätiöstä syntyi juuri tähän aikaan.

Jalmari Ahokkas kuoli tammikuussa 1965 ja haudattiin Uukuniemen kirkkomaahan. Rauha Ahokas kuoli vuonna 1982, Seija Ahokas vuonna 1987.

Jalmari Ahokas piti tietoisesti yrityksensä perheyrityksenä. Hän oli arvioinut, että tuotto oli suurempi ilman runsaita hallintokuluja ja byrokratiaa. Ahokkaiden testamentti olikin huomattava.

Jalmari ja Rauha Ahokkaan lokakuun 30 päivänä 1957 allekirjoittama säädekirja oli seuraavan sisältöinen: "Edistääksemme, kehittääksemme ja tukeaksemme lääketieteellistä tutkimustyötä keuhkotuberkuloosin, mielitautien ja hormonihäiriöiden aloilla olemme me allekirjoittaneet tänään päättäneet perustaa Jalmari ja Rauha Ahokkaan Säätiö -nimisen säätiön sekä luovuttaa sille peruspääomaksi viisimiljoonaa (5 000 000) markkaa rahana.

Säätiön perustava kokous pidettiin joulukuun 2 päivänä samana vuonna. Kokouksessa olivat läsnä toimitusjohtaja Jalmari Ahokas, rouva Rauha Ahokas, varatuomari Väinö Äijälä, ylilääkäri Paavali Alivirta, ylilääkäri Nils Riska, apulaisylilääkäri Harry Zilliacus, filosofian tohtori Reino Tuokko ja sanomalehdentoimittaja Niilo Yrjölä.

Säätiön perustajana Jalmari Ahokas kutsui Säätiön ensimmäisen hallituksen jäseniksi Rauha Ahokkaan ja Väinö Äijälän sekä varajäseneksi kanttori Arvo Ahokkaan. Säätiön valtuuskunnan jäseniksi Jalmari Ahokas kutsui Nils Riskan, Paavali Alivirran, Harry Zilliacuksen, A E Korhosen, Reino Tuokon ja Niilo Yrjölän. Säätiön hallitus ja valtuuskunta pitivät kumpikin ensimmäiset kokouksensa samana päivänä. Hallitus valitsi puheenjohtajakseen Jalmari Ahokkaan ja valtuuskunta Nils Riskan.

Säätiön juoksevat asiat hoitaa hallitus. Säätiön valtuuskunnan tehtävänä on päättää apurahojen jaosta, hallitukselle myönnettävästä tili- ja vastuuvapaudesta sekä valita hallituksen ja valtuuskunnan jäsenet.

Arvo, Hilja ja Olavi Ahokkaan sekä Nils Riskan haastattelut
Jalmari ja Seija Ahokkaan sairauskertomukset
Patenttihakemukset ja niihin liittyvät asiakirjat: n:o 19307/19-38, 21562 ja 21688/1943 Kansallisarkisto
Bertta Ester Härkönen: Jalmari Ahokas. Seminaarityö Savonlinnan kauppaoppilaitoksessa 1951
Sirpa Suomalainen: Herrasmies Jalmari Ahokas kääri sätkäkoneella omaisuuden, Karjalainen 31.10.1998
Timo Sahi: Lääketieteellisen tutkimuksen rahoitus, 1994
Uukuniemi: rajan halkoma pitäjä, Uukuniemi-seura 1956